Mistä löytää ilmaisia kuvia verkosta? Olen aiemmin kirjoittanut samasta aiheesta kaksi suosittua blogiartikkelia (ensimmäinen artikkeli ja toinen artikkeli). Nyt on jälleen aika tehdä isompi päivitetty artikkeli vuodelle 2021. Ilmaisten, vapaasti käytettävien kuvien kysyntä lienee edelleen kasvussa jatkuvasti kasvavan sisällöntuotannon takia.
Esittelen tässä artikkelissa ilmaisten ja vapaasti käytettävien kuvien ja videoiden lähteitä, kuvapankkeja ja visuaalisen materiaalin käsittelyn työkaluja ja sovelluksia. Olen yleensä näitä itse käyttänyt tai vähintään kokeillut. Alunperin tämän artikkelin idea lähti siitä, että tarvitsin itse tietoa näistä asioista ja tein koosteen löydöksistäni blogiartikkelin muotoon.
Tämäkin artikkeli voi päivittyä kuluvan vuoden aikana. Merkitsen päivitykset tähän artikkelin alkuun.
- Päivitys: Negative Space ja TheStocksIM vaikuttavat mielenkiintoisilta.
- Päivitys: Synthesia.io – tekoälyn avulla videoesityksiä.
- Päivitys: This Person Does Not Exist
- Päivitys: Wombo Dream -sovellus
- Päivitys: Pixbuster oli uusi suomalainen palvelu.
Kuvien Creative Commons -lisenssit
Kuvien osalta kannattaa aina tarkistaa, millaiset käyttöoikeudet niihin saa – onko ilmainen oikeasti ilmaista? Tarkemmat tiedot kuvien käyttöoikeuksista ja lisensseistä löytyvät niitä jakavasta palvelusta.
Vapaasti käytettävät kuvat ovat monesti Creative Commons –lisensoituja. CC:n alla on monia eri lisensointivaihtoehtoja, joista Public Domain Dedication (CC0) tai Public Domain antavat kuvan käyttäjälle suuren vapauden käyttää kuvia.
Olen julkaissut muutamia omia valokuviani Flickr-palvelussa CC Attribution -lisenssillä. Näillä kuvilla muut saavat tehdä siis melkeinpä mitä vain, kunhan mainitsee (attributoi) kuvan tekijän.
Tarkista aina, millaiset käyttöoikeudet sinulla todella on ilmaisiin kuviin!
Mistä ilmaisia kuvia (ja videoita) saa netistä?
Kätevimmillä kuvapankeilla on eniten suosiota ja niiden sisältämiä kuvia paljon myös käytetään verkossa. Lukijat törmäävät siis samoihin kuviin eri yhteyksissä.
Integroidut palvelut
Nykyään vapaasti käytettävän kuvamateriaalin haku ja liittäminen on tuotu osaksi niitä sovelluksia, joissa kuvamateriaalia eniten tarvitaan.
Etsiminen ja liittäminen toimii kätevästi Powerpointin online-versiossa ja WordPress-julkaisujärjestelmän uusimmissa versioissa.

Powerpoint tekee kuville kätevästi myös attributoinnin kuvan yhteyteen esityksessä.
Myös Google Slides -sovelluksessa voi lisätä kuvia suoraan verkosta, mutta niiden lisensoinnista ei ole varmuutta. Google kehottaa varmistamaan asian itse.
WordPress-julkaisujärjestelmässä voi lisätä ilmaisen kuvan suoraan Pexels palvelusta:

Tämä toimii viimeisimmissä WordPressin versioissa sen Gutenberg-lohkoeditorissa.
Hakutoiminnolliset kuva- ja videopankit
Hakutoiminnolla varustetut kuva-ja videopankit ovat kätevimpiä käyttää, koska kuvia voi hakea avainsanoilla.
- Pixabay – Vapaasti käytettäviä kuvia myös kaupalliseen käyttöön. Ei vaadi tekijän ilmoittamista.
- Unsplash – Vapaasti käytettäviä kuvia myös kaupalliseen käyttöön. Ei vaadi tekijän ilmoittamista. Laaja valikoima ja laatu on hyvä.
- Pexels – Vapaasti käytettäviä kuvia myös kaupalliseen käyttöön. Ei vaadi tekijän ilmoittamista. Tämä on mm. Kuululaisten suosikki.
- Stocksnap – CC0-lisensoituja kuvia.
- Picography – CC0-lisensoituja kuvia.
- Freestocks.org – kuvia eri kategorioissa CC0-lisenssillä. Myös hakutoiminto.
- Negative Space – CC0-lisensoituja kuvia. Hakutoiminto ja kategorisointi käytössä.
- Foodie’s Feed on erikoistunut ruokakuviin. CC0-lisenssi. Kategorisointi käytössä. Myös hakutoiminto.
- Papunetin kuvapankki – Kuvia esimerkiksi opetuskäyttöön. Ei saa käyttää kaupallisiin tarkoituksiin.
- KuviaSuomesta.fi tarjoaa suomalaisten ottamia kuvia Suomesta CC0-lisenssillä. Kuvat kategorisoitu ja hakutoiminto on käytettävissä.
- RGB Stock vaatii rekisteröinnin, mutta kuvia runsaasti tarjolla.
- Life of Pics – Vapaasti käytettäviä kuvia, joiden jakelun määrää rajoitettu.
- Life of Vids – Vapaasti käytettäviä videoita, videoiden jakelun määrää rajoitettu.
- Videvo – Osa videoista käytettävissä ilmaiseksi, attribuutiolla tai ilman.
- Getrefe tarjoaa osan kuvista vapaina tai rojalti-vapaina. Lupauksena on luonnollisen näköiset kuvat. Kategorisointi ja hakutoiminto.
- Kaboompics – Vapaasti käytettäviä kuvia, attributointi suositeltavaa. Hakutoiminto käytössä.
- Freerange – CC0-lisensoituja kuvia tai heidän omalla hyvin vapaalla lisenssillä olevia kuvia. Hakutoiminto käytössä.
- Libreshot – CC0-lisensoituja kuvia. Hakutoiminto käytössä.
- ISO Republic – CC0-lisensoituja kuvia ja videoita. Hakutoiminto käytössä.
Free form -kuvapankit
Näissä kuvapankeissa ei useinkaan ole hakutoimintoa, vaan jonkinlainen kuvien kategorisointi. Uusia kuvia voidaan julkaista vaikkapa viikoittain. Näistä voi löytää kuitenkin harvinaisempaa kuvamateriaalia.
Näitä olen itse harvakseltaan käyttänyt, koska hakutoiminnolliset kirjastot ovat helpompia käyttää.
- Public Domain Archive tarjoaa ilmaisia valokuvia myös kaupalliseen käyttöön. Ei vaadi tekijän ilmoittamista. Kuvat luokiteltu moderneihin ja vintage-kuviin.
- StartUp Stock Photos tarjoaa vapaasti käytettäviä kuvia myös kaupalliseen käyttöön. CC0-lisenssi. Ei hakua tai kategorioita.
- Picjumbo tarjoaa ilmaisia valokuvia myös kaupalliseen käyttöön. Hakutoimintoa ei ole, mutta kuvat on kuitenkin luokiteltu.
- Gratisography tarjoaa yhden valokuvaajan kuvia ilmaiseksi käytettäväksi. Kuvat ovat hieman erikoisempia.
- New Old Stock – Vanhoja vintage-kuvia, joiden tekijänoikeudet ovat rauenneet.
- Magdeleine – valokuvia eri kategorioissa. Uusi valokuva joka päivä. CC0-lisenssi attributoinnilla.
- iStock Free Photo of the Week – ilmainen kuva kerran viikossa rekisteröityneille käyttäjille.
- Finna – Kuvia ja muuta materiaalia suomalaisten museoiden, kirjastojen ja arkistojen kokoelmista.
- Hubspotin Free Stock Photos – Kuvapakettien lataaminen vaatii rekisteröitymisen. Yhteensä yli 550 kuvaa.
- Death to Stock Photos – Tilaa uutiskirje ja saat kuukausittain ilmaisia kuvia käyttöösi.
- Stokpic – selaa kategorioittain tai tilaa sähköpostiisi uudet kuvat 2 viikon välein.
- Fancy Crave – Hyvin vapaalla tavalla lisensoituja kuvia. Kuvat jaoteltu aiheen mukaan.
- Splitshire – Hyvin vapaalla tavalla lisensoituja kuvia ja videoita. Kategorisointi käytössä.
- Jay Mantri – CC0-lisensoituja kuvia. Ei hakua eikä kategoriointia.
Ilmaisten kuvien hakukoneet
Näiden avulla voi etsiä yhdestä tai useammasta kuvapalvelusta ilmaisia kuvia.
- Creative Commons Search – Voi valita, mistä palvelusta (esim. Flickr, Wikimedia) hakee ja millä lisenssillä. Tämän kautta voi käyttää myös Googlen kuvahakukonetta.
- Compfight – Hakee kuvia Flickristä, voi suodattaa esim. kaupallisesti käytettäviä kuvia. Kuvien lähde on kuitenkin mainittava ja kuvan yhteydessä on valmis html-koodi, jonka voi liittää sivulle jossa kuvaa käyttää.
Mielenkiintoinen palvelu on myös TinEye -hakukone, jossa voi hakea käänteisesti kuvan avulla sen esiintymistä verkossa.
Upotettavat kuvat
Getty Images antaa mahdollisuuden upottaa kuvan esim. blogiin. Varsinaista tiedostoa ei siis siirretä verkkopalvelusta toiseen. Tämä vaatii upotuskoodin hakemista Gettyn palvelusta ja koodin liittämistä verkkosivustolle.
Alla on esimerkki Gettyn palvelusta upotettuun kuvaan:
Gettyn upotettujen kuvien kaupallinen käyttö on kuitenkin kiellettyä.
Tekoälyn luomat kuvat
Tekoäly voi luoda loputtomasti vaikkapa kasvokuvia ihmisistä, joita ei ole oikeasti olemassa.

Generated Photos -palvelun ilmaisen version tuottamien kuvien kaupallinen käyttö on kiellettyä.
Myös This Person Does Not Exist -palvelu generoi tekoälyn avulla ihmisten kasvokuvia. Myös kissojen kuvia. Kuvien käyttöoikeudet jäävät epäselviksi!
Keskusteluun on noussut myös My Heritage -palvelun Deep Nostalgia -toiminto, jolla voi elävöittää kaukaisten sukulaisten valokuvia (tai vaikka patsaita).
Näkyvyyttä ovat saaneet myös Wombon avulla tehdyt lauluvideot. Samalta yritykseltä on tarjolla myös Wombo Dream -sovellus taiteen luomista varten.
Tekoälyn luomia hahmoja voi käyttää myös videoesityksissä. Alla on esimerkki Synthesia-palvelun avulla luodusta videosta:
Visuaalisen materiaalin työkalut ja sovellukset
Verkossa on myös paljon palveluja, joiden avulla voi tuottaa ja muokata visuaalista materiaalia verkkosivuille tai sosiaaliseen mediaan. Entistä enemmän nämä toimivat myös mobiilisovelluksina.
Näiden avulla voi käsitellä kuvia, luoda kollaaseja, sosiaalisen median profiilikuvia ja päivityskuvia, infografiikkaa, visualisoida sitaatteja, luoda videoita valokuvista, luoda animaatioita ja piirroksia.
Palvelut yleensä vaativat rekisteröinnin ja niiden ilmaisissa versioissa voi olla rajatut ominaisuudet. Itse olen käyttänyt tai kokeillut seuraavia palveluja:
- Canva – Yleistyökalu hyvin monenlaisen visuaalisen materiaalin tuottamiseen. Osa valmiista pohjista on maksullisia. Tämä on suosittu työkalu.
- Visme – Canvan kaltainen työkalu
- Snappa – Luo grafiikkaa sosiaaliseen mediaan
- Venngage – Infografiikoiden luomiseen
- Piktochart – Infografiikoiden laatimiseen
- Animoto – Videoesitykset kuvamateriaalin pohjalta. Taustamusiikki lisättävissä.
- Lumen5 – Luo videoita some-käyttöön. Palvelu osaa luoda videoita automaattisesti (englanninkielisistä) blogikirjoituksista
- Screencastomatic – Tallenna tietokoneen työpöytää ja/tai webbikameran kuvaa videoksi. Tämä on ollut kovassa käytössä itsellä.
- Windows 10 Video Editor – Muokkaa kevyesti videomateriaalia tällä ilmaisella sovelluksella.
- Haikudeck – Näyttäviä visuaalisia esitysmateriaaleja helposti. Tästä olen hankkinut jopa maksullisen version!
- Beautiful.ai – Vaihtoehto Powerpointille
- Powtoon – Luo animaatioita, vaikkapa opetuskäyttöön
- Animaker – Luo animaatioita
- Launchago Logo – Luo ilmainen logo
- Hatchful – Shopifyn logo-työkalu
- Tayasui Sketches – Ipadilla ja Pencilillä piirtämistä, voi myös tallentaa piirtämisen videoksi äänen kanssa.
- Adobe Photoshop Camera – Käytän tätä iPhonen kuvien käsittelyyn
- Snapseed – Googlen ilmainen sovellus valokuvien käsittelyyn
- Gopro Quik – Helposti videoesityksiä valokuvista mobiililaitteella. Tekee automaattisesti ehdotuksia valokuvien perusteella. Ilmeisesti tämän kehitys on lopetettu ja sen korvaa Gopro -sovellus. Quik on kuitenkin edelleen ladattavissa.
Lähteitä ja luettavaa
Tässä on vielä linkkejä aihetta käsitteleviin artikkeleihin muualla. Olen niitä osittain käyttänyt myös tämän artikkelin lähteinä.
- Hubspot: 24 of the Best Free Stock Photo Sites to Use in 2021
- Mashable: 4 sites to create comics
- Practical Ecommerce: 21 sites for free stock photos
- Social Examiner: 8 Visual Apps
- Buffer: 14 tools to make engaging images for your social media posts
- Buffer: Free Image Sources List
- Tarmo Toikkanen: Ilmaisten kuvien lähteitä
- Jarkko Sjöman: Ilmaiset kuvapankit
- Jeff Bullas: Top 15 websites to find free photos
Tiedätkö jonkin hyvän visuaalisen materiaalin lähteen tai niihin liittyvän työkalun? Mitä käytät itse mieluiten? Kerro kommenteissa.