Uusia ajatuksia 3D:n käytöstä matkailun markkinoinnissa

Osallistuin helmikuussa 2014 työpajaan, jossa käsiteltiin 3D:n mahdollisuuksia matkailun markkinoinnissa. Tämä kirjoitus pohjautuu työpajassa esiin tulleisiin ajatuksiin. Olen asiaa käsitellyt myös aiemmassa kirjoituksessani.

Smart e-Tourism -hankkeen työpaja

Oulun yliopiston CIE on mukana Smart e-Tourism -hankkeessa, jossa haetaan uusia innovaatioita 3D-sovellusten käyttöön matkailun toimialalla ja tutkitaan asiakkaiden suhtautumista näihin. CIE on muutenkin toiminut 3D-internetin alalla jo pitkään. Hanke järjesti aiheesta mielenkiintoisen työpajan.

3D-teknologiaa kokeiltavana

Tilaisuudessa oli kokeiltavana Kizhin 3D-mallinnus CAVE-ympäristössä, Oculus-visiirin avulla sekä 2D-näytöllä. Vaikuttavin näistä oli 3D-mallissa liikkuminen Oculus-visiirin kautta.

Oulu3D:n tekemään malliin voi tutustua videon avulla alla:

Suurempi joukko voi kerralla tutustua 3d-ympäristöön CAVE:n avulla. Vaikutelmaa tehostettiin siinä vielä 3D-lasien avulla.

Nähtävillä oli myös perinteisempiä 3D-malleja, jotka toimivat tietokoneiden näytöillä. Näitä oli tehty Nallikarista, Haukiputaan kirkosta, yms. Virtuaalisessa kirkossa on järjestetty jumalanpalvelus, jossa osallistujat olivat mukana avatareina. Mielenkiintoinen oli myös hotellista tehty mallinnus, jota käytetään oppimisympäristönä.

Aiemmassa kirjoituksessani kritisoin näiden kehnoa käyttökokemusta. Tehokkaalla laitteistolla saadaan asiaa tietysti parannettua. ”Tökkivän” käyttökokemuksen lieventämisen lisäksi pitää edelleenkin käyttäjälle tarjota vihjeitä siitä, mitä hän voi 3D-mallin sisällä tehdä.

Tuleeko 3D-internet?

Esityksissä vahvasti ennustettiin, että Internetin käyttöliittymä tulee muuttumaan kolmiulotteiseksi. 3D-teknologia tulee myös osaksi nettiselaimia, joten erikseen asennettavista selaimen lisäosista päästään jatkossa eroon. Tuleeko tavallisen Internet-ympäristön rinnalle jonkinlainen virtuaalinen maailma, joissa ihmiset toimivat avatareina? Tavallinen verkkosisältö voidaan viedä tietysti osaksi tätä maailmaa. Toisaalta, myös 3D-ympäristön ja todellisen maailman välille voidaan luoda yhteyksiä Internet of Things -toimintatavalla: käynnistä kokoustilan kahvinkeitin 3D-mallin sisältä. Näistä asioista kertoi ansiokkaasti Jani Pirkola Cyberlightningista.

3D-ympäristöissä navigointi vaatii totuttelua, joskin tietokonepelejä harrastaneet ovat tällaiseen liikkumiseen tottuneet. Tulevaisuudessa tämä voi olla triviaali asia: kaikki osaavat liikkua näissä yhtä hyvin kuin surffata verkkosivuilla nykyään. Nähtäväksi tämä kehitys tietysti vielä jää.

3D tarttuvana sisältönä matkailumarkkinoinnissa

Jos kuva kertoo tuhat sanaa, niin video kertoo enemmän ja 3D kertoo vieläkin enemmän. 3D-ympäristöihin liittyy aktiivinen toiminta, kun taas kuvat, tekstit ja videotkin ovat luonteeltaan passiivisia. Toiminta tekee sisällöstä tarttuvaa – se jää ihmisten mieliin. Tämä on markkinoinnin kannalta tavoiteltava asia.

Matkailu perustuu paljon erilaisiin paikkoihin ja tiloihin, ja näiden esittäminen soveltuu erityisen hyvin 3D-ympäristössä tehtäväksi. Voisiko myös palveluelementin ja sosiaalisen vuorovaikutuksen tuoda vahvemmin osaksi tätä ympäristöä?

3D:n pitäisi olla kuitenkin matkailijan kannalta yhtä lähestyttävää kuin verkkovideo nykyään. Muuten se jää ehkä pienen joukon viihdykkeeksi.

Matkailun markkinoija on tietysti ongelmissa sen suhteen, mihin resurssit kohdistetaan? Onko 3D sellainen asia, joka pitäisi ottaa jo nyt asialistalle? Nykyiset kokeilut ovat olleet melko työläitä. 3D-teknologian kehittyessä nopeasti on vaarana, että ympäristö on valmistuessaan jo ”vanhan” näköinen. Lisäksi ympäristöön pitäisi saada myyntikanava. Näistä asioista keskustelivat Henna Ukonmaanaho MeriCityTunturi-hankkeesta sekä Janne Soini Oulun Matkailusta.

Virtuaalinen todellisuus matkailijoiden ulottuville

CAVE:n ja Oculus Riftin kaltaiset virtuaalisen todellisuuden käyttöliittymät tulisi saattaa matkailijoiden ulottuville. Elämys on näissä huomattavasti syvempi kuin tietokoneen ruudulta katsottaessa. Näitä voisi olla matkatoimistojen show roomeissa ja alan messuilla.

Keskustelujen perusteella Oculus olikin ollut Matkamessuilla myös kuluttajien sekä matkanjärjestäjien kokeiltavana. Heidän vaikutelmansa olivat positiivisia.

Loppujen lopuksi:

3D:n merkitys matkailun markkinoissa on epämääräinen - ainakin vielä

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi: mitä mieltä sinä olet tai mitä kokemuksia sinulla on 3D:n mahdollisuuksista markkinoinnissa?

 

Kirjoittanut Mika Saloheimo

Digitaalisen markkinoinnin ja liiketoiminnan kouluttaja ja kehittäjä.

Kommentoi kirjoitusta

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.